Lenkillä Urhon kanssa

Back to School

Syksyn tullessa alkoi myös Hillalla koulunkäynti, kun Hilla aloitti Tuusulan kennelkerhon toko-kurssin. Tokoilu on Hillan mielestä huippuhauskaa, varsinkin kun siellä putoilee Frolicin paloja suuhun aina kun tekee mitä käsketään. Tosin Hilla ei aina jaksa keskittyä siihen mitä käsketään. Niin kauan kun koko ajan tapahtuu jotain, menee kaikki ihan hyvin, mutta jos pitäisi maata paikallaan tai istua hiljaa sivulla ja kuunnella ohjeita alkaa muiden luokse rimpuilu, hyppiminen tai vinkuminen. Onneksi Hilla ei ole ainoa. Toko-kentän vieressä on myös agilityrata, jota saa sen vapaana ollessa vapaasti käyttää. Hillan mielestä se on ehkä mökillä olon jälkeen paras paikka maailmassa. Ja vaikka ohjaaja ei itsekään mikään ihan hirveän hitaasti liikkuva ihminen ole, vetää Hilla kaikki esteet monta kertaa yli, ali ja ympäri ennen kuin ehtii yhtä osoittaa. Ainoastaan niitä puikkoja Hilla ei pidä minään ja näyttää ajattelevan niiden olevan turhanpäiväisiä kepukoita joiden välistä pitää pakosta puikkelehtia että saa taas juosta päätä pahkaa tunneliin tai a-esteille. Keväällä aloitamme ohjatun agilitykurssin, jota molemmat innolla odotamme.

Hillan anova katse ("anna jo se Frolic, johan mä tein ne kaikki jutut moneen kertaan")

Rajojen kokeilua

Uuden kodin ihanuus häipyi Hillan mielestä kun se sai jostain kauhean kutinareaktion ja rapsutti yhden kohdan kyljestään verille asti. Allergiatestien jälkeen alettiin epäillä rintamamiestalomme yläkertaan joskus muinoin laitettua vanhaa vihreää kokolattiamattoa. Muutettuamme Hillan kanssa kellariin ja revittyämme maton pois lakkasi kutina ja Hilla jatkoi rauhallisten kesäpäivien viettoa. Jossain vaiheessa oma piha alkoi kuitenkin käydä Hillalle liian pieneksi ja se alkoi omatoimisesti aina valvovan silmän välttäessä tutustua paremmin naapureihin. Ahkera rajojen opettelu on tuottanut sellaista tulosta, että Hilla kyllä näyttäisi tietävän mihin saa ja mihin ei saa mennä, mutta naapurin ulkouunissa hautuvan lihapadan tuoksua se ei kuitenkaan aina pysty vastustamaan. Varsinkaan kun emme ole päässeet naapurien kanssa yhteisymmärrykseen siitä ettei koiralle saisi antaa makupaloja, jos se poikkeaa vierailulle… Ensi kesänä olkoon siis edessä aidan pystytys "muun pikku remonttipuuhan" ohella.

Hillan kesä 2006

Hillan elämässä ehti tapahtua paljon kesän 2006 aikana. Meidän ollessa häämatkalla Amerikassa 2 viikkoa, pääsi Hilla Lehtojen luokse Turun saaristoon ja Kuopioon ihka ensimmäiseen näyttelyynsä. Näyttelymenestys ei ollut hurja, mutta kaikkien sivullisten mielestä Hilla oli hurjan nätti.


Matkalta palattuamme haimme Hillan kotiin ja vietimme loput kesälomastamme mökillä Jänissalossa. Siellä Hilla kävi sisällä vain nukkumassa ja loput ajasta se istui järvessä ja halusi että sille heitetään damia tai palloa haettavaksi. Hilla istuskeli järvessä päivää paistattelemassa niin intensiivisesti että pikkukalat tulivat näykkimään sen karvoja aterian toivossa. Ja hilla yritti sukeltaa niitä kiinni aterian toivossa. Hillaa piti kuitenkin kokoajan vahtia, sillä välillä se lähti yksinään uimaan ulappaa koti. Kyllästyi kai tylsään seuraansa. Osan ajasta Hillalle piti seuraa naapurin Potifar, vuoden Hillaa vanhempi karkeakarvainen mäyräkoira.

Hillasta kehkeytyi myös hyvä marjastaja. Tosin pakastimeen päätyvä marjasato pieneni, kun mustikat päätyivät varpuineen päivineen parempiin suihin ja vatut se oppi ottamaan varovasti hampaillaan suoraan pensaasta.

Vesipeto

Hillasta on tullut kesän aikana peloton vesipeto. Aluksi vesi vähän ihmetytti ja aiheutti hurjia juoksuhepuleita rantavedessä, mutta nyttemmin Hilla ui ja hakee "leluja" todella hyvin.

Kesällä on kivaa

Toukokuun alun muuttohässäkän jälkeen Hilla on päässyt kunnolla nauttimaan maaseudun rauhasta. Omalla nurmikolla pötköttely ja pallon perässä juokseminen ovat tulleet tutuksi aurinkoisina kesäpäivinä.

Pääsiäinen Jänissalossa

Pääsiäisenä päästiin vihdoin nauttimaan todellisesta kevätauringosta. 400 kilometrin ja reilun viiden tunnin matkustus palkittiin lämpimällä auringonpaisteella ja koskemattomalla hangella. Hillakin pääsi nyt ensimmäistä kertaa tutustumaan Jänissaloon.

Hetken tutustumisen jälkeen Hilla otti paikan nopeasti omakseen eikä vapauden makuun päästyään käynyt sisällä kuin nukkumassa. Ulkoilmassa oli pienelle koiralle niin paljon kiinnostavia hajuja ja ääniä, että tekemisen puutetta ei ainakaan tullut. Hilla taisi tykätä jopa saunomisesta, sen verran luontevasti neiti hyppeli suoraan ylälauteelle pienen suostuttelun jälkeen.

Vauhtia oli ajoittain riittävästi...

...mutta ehdittiin sitä ottaa pari "taiteellisempaakin" kuvaa...
...ja poseerata kameralle.

Pieni hamsteri

Hilla sukan kimpussa aika pienenä.

Eka päivä koirakoulussa

Tänään oli Hilla-vauvan ensimmäinen koulupäivä EPK:n pentu-toko -kurssilla. Ryhmässä oli seitsemän koirakkoa, kaikki suunnilleen saman ikäisiä kuin Hilla. Harjoitukset pidettiin hyytävän tuulisella Espoon Ikean parkkipaikalla ja harjoitusten tarkoitus oli saada katsekontakti koiraansa muista koirista ja ihmisistä välittämättä.


Hilla ei yleensäkään ole hirvean kiinnostunut vieraista ihmisistä, mutta toisten koirien kanssa leikkimistä se ei voi vastustaa. Niin myös tänään. Harjoitukset, joissa käveltiin ringissä sujuivat ajoittain ihan hyvin, kun Hilla ei voinut vastustaa Frolic-herkkupalan kutsua. Välillä piti kuitenkin istua hiljaa paikallaan ja kuunnella ohjaajaa, mikä osoittautui sangen vaikeaksi. Hillan kärsivällisyys riitti maksimissaan minuutin istumiseen -lopun ajan se veti viereisten koirien luokse, vinkui sydäntäsärkevästi tai teki kaikki osaamansa temput Frolicin toivossa. Puolen tunnin kuluttua Hilla koulukavereineen kyllästyi tokoiluun ja lopetimme reenit. Aivojen käytön rasittamana Hilla jatkoi iltaa vetelemällä sikeitä.

Hillan treffit Rajasaaressa

Hillan tapasi sunnuntaina veljensä Maximuksen Rajasaaressa. Paikka ja sää suosivat sisarusten tapaamista - Rajasaaren maasto ja lumipeitteinen jää olivat ihanteellinen yhdistelmä kevyen kävelylenkin tekemiselle ja koirien leikeille. Täytyypä tulla toistekin.


Maximus oli Hillaan verrattuna hurjan paljon isompi. Hilla ei tästä häkeltynyt vaan normaaliin tapaansa roikkui korvassa tai kaulanahassa kiinni molempien pinkoen päättömästi edestakaisin. Parin tunnin väsytyksen päätteeksi Hilla ja Maximus saatiin hetkeksi istumaan kuvaa varten. Hieman on vielä poseeraamisessa harjoittelemista.




Muutama kuva sisaruksista Rajasaaren jäältä:

Välillä oltiin hieman alakynnessä...

...ja välillä varastettiin kostoksi veikan lelu!

Lopussa oltiin kuitenkin parhaat kaverukset.

Hilla ja Era mummolassa

Hilla sai mummolaan mieluisaa seuraa, kun Era tuli kylään hienosti menneen näyttelyn jälkeen. Era kahmi näyttelyssä lähes kaikki mahdolliset palkinnot (mm. ROP, BIS). Pikku-Hillasta ei taida näyttelykoiraa tulla, ainakaan vielä vähään aikaan.

Kaksikko oli taas vauhdissa ja koskematon lumihanki muuttui hetkessä taistelukentäksi...


...ja vaikka Era taisi olla näyttelystä ollakin hieman uupunut, ei Hilla antanut armoa vaan kävi minuutin välein varmistamassa, että kaveri oli varmasti hereillä.


Tuloksena rauhallinen ilta... Huomenna mennään tapaamaan Hillan veljeä Maximusta.

Pieni punanenäinen noutaja

Viime vuoden marras-joulukuussa eräs sininen Honda sahasi Helsinki-Turku-välillä tiuhaan. Syynä tähän outoon poukkoiluun oli 1. marraskuuta Lemussa syntynyt novascotiannoutajapentue.

Kuuden pennun pentueesta Hilla oli se pienin ja vähiten vilkas tapaus. Muiden pentujen tullessa ovelle asti meitä tervehtimään, jäi Hilla leikkimään yksinään tai ampaisi täyttä vauhtia karkuun. Lopulta 23. joulukuuta - muutaman vierailun jälkeen - saimme Hilla-nimeä kantavan hauvavauvan kotiin.

Nyt, neljän ja puolen kuukauden ikäisenä, Hilla painaa noinarviona 13 kiloa ja hampaat ovat suurimmaksi osaksi jo vaihtuneet. Vaaralliset tilanteet ovat lisääntyneet vauhdin myötä, mutta vammoilta ollaan onneksi vältytty. Tällä hetkellä Hillan mielestä parasta ovat porkkanaletut, muoviset pullonkorkit, löhöily ja toiset koirat.

Pikku hiljaa myös arkuus on kadonnut ja tästä söpöstä punanenästä on hyvää vauhtia tulossa reipas pikku noutaja.